Matkailutila Lahdelma Pertunmaalta on Maaseutumatkailun Kellokas 2021

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry:n myöntämän Vuoden Kellokas -tunnustuksen saa tänä vuonna pertunmaalainen Matkailutila Lahdelma.

Matkailutila Lahdelma on harjoittanut maatilamatkailua vuodesta 1988 ja ovat siitä lähtien jatkuvasti kehittäneet oman yrityksensä lisäksi myös maaseutumatkailuelinkeinon ja -yrittäjien yhteistyötä.

Palkinnon kriteerit

Maaseutumatkailun Kellokas on Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry:n myöntämä korkein tunnustus yritykselle/henkilölle/henkilöille, jotka ovat toimineet erityisen ansiokkaasti maaseutumatkailun saralla. Vuoden Kellokas -palkinto jaetaan nyt 22. kerran. Valinnassa huomioidaan palkittavan toimiminen alueellisesti ja valtakunnallisesti maaseutumatkailun hyväksi, liiketoiminnan pitkäjänteisyys ja laatu sekä verkostoituminen muiden alueen yrittäjien kanssa.

Talviloma mökillä kauniin järviluonnon keskellä

Tulkaa leppoisalle talvilomalle ystäväperheen, sukulaisten tai isovanhempien kera rentoutumaan järviluonnon keskelle, vain 2 tunnin ajomatkan päähän Helsingistä.

Aktiivilomailua ja luonnonrauhaa

Tasokkaat hiihtolatumme kutsuvat hiihtämään niin maastossa kuin jäätilanteen salliessa järven jäälläkin.

Auringon paistaessa liikkuminen tai kalojen narraaminen pilkkimällä järven jäällä luo aina oman viehätyksensä.

Potkukelkkailu kelin niin salliessa on myöskin hauska kohokohta lomalle.

Välineitä voi vuokrata tilalta, jotta pääsee kokeilemaan.

Kylpysaaviin rentoutumaan

Aktiivisen päivän päätteeksi on mukavaa kokea mökin makoisat löylyt ja pulahtaa kylpysaavin lämpimään veteen rentoutumaan.

Ympäristövastuullista matkailua jo vuodesta 1994

Lahdelma on ympäristövastuullinen matkailutoimija

Luomumaatalous ja tasokas maaseutumatkailu ovat olleet toimintaamme jo yli 20 vuoden ajan, jonka vuoksi on vain luonnollista että ympäristö ja vastuullisuus ovat olleet meille aina tärkeitä ja puolustamisen arvoisia asioita.

Ympäristötietoisuus sanoista teoiksi

Olimme jo vuonna 1994 pilottiyrityksenä Matkailun edistämiskeskuksen käynnistämässä, ensimmäisessä, ympäristöä säästävän matkailun kehittämishankkeessa, ns. YSMEK-projektissa. Sittemmin projekteja on ollut useampia, joiden päämääränä on ollut pienentää yritystoiminnan haitallisia vaikutuksia ympäristölle muun muassa vähentämällä energian ja vedenkulutusta, välttämällä jätteitä sekä lajittelemalla niitä paremmin ja huomioimalla jo hankinta-vaiheessa ympäristöystävälliset vaihtoehdot. 

Kestävän matkailutoiminnan puolesta

Kuulumme Suomen luomumatkailuyhdistykseen, ECEAT Suomi ry:een, joka ylläpitää ja kehittää kestävän matkailun verkostoa maassamme. Meillä on myös Visit Finlandin Sustainable Travel Finland – merkin käyttöoikeus, jonka tarkoitus on vahvistaa kestävää matkailua maassamme. Merkin saaneet yritykset täyttävät kriteeristön, joka huomioi niin taloudellisen, ekologisen, sosiaalisen kuin kulttuurisenkin kestävyyden.

Lisäksi tuotamme tilalla lämpöenergiaa omassa lämpölaitoksessa, omalta tilalta saatavalla puuenergialla. Kaikki ostamamme sähköenergia on tuotettu 100 prosenttisesti uusiutuvilla energialähteillä.

Tekemämme työ on huomioitu seuraavilla palkinnoilla ja merkeillä:

Tilallamme noudatetaan Maaseutukeskusten liitto ry:n maaseutumatkailun majoitustilojen valtakunnallista luokitusta.

Maaseutumatkailuyritysten majoitustilojen valtakunnallinen luokitus yhtenäisen ohjeiston mukaisesti aloitettiin vuonna 1993. Luokitus koskee vuokrattavia loma-mökkejä sekä aamiaismajoitus -ja maatilalomapalveluihin kuuluvia majoitustiloja. Luokitus on laatutyökalu meille maaseutumatkailuyrityksille, joka mahdollistaa majoitustarjonnan laadun tarjonnan yhtenäisyyden maassamme.

Luokituksen tarkoituksena on helpottaa maaseutumatkailupalveluiden markkinointia ja myyntiä niin kotimaassa kuin ulkomailla ja lisätä asiakkaiden luottamusta palveluja kohtaan. Ohjeisto palvelee myös majoitustilojen rakennussuunnittelua ja toimii lähtökohtana yritysten laatutyölle sekä seurantatyökaluna maaseutumatkailun majoituskapasiteetin teknisen laadun kehityksestä valtakunnan tasolla.

Luokituksen toimeenpanosta ja toteutuksesta vastaa Maaseutukeskusten liitto. Luokitustoimintaa valvoo ja koordinoi työryhmä, jossa ovat edustettuina seuraavat tahot:

Lahdelman rantamökit, aittahuoneistotja perhehuvilat

Lue lisää

Sopivat mökit lapsiperheille

Kaikissa mökeissä oma lapsiystävällinen, matala hiekkapohjainen uimaranta, yksityinen piha-alue, sauna, soutuvene, takka, ruoanlaittoon sopiva keittiö, vauvansänky ja vauvan syöttötuoli, Smart TV sekä nopea valokuituyhteys. Lähimpään ruokakauppaan on matkaa 10 kilometriä.

Omarantaiset perhehuvilat 4-20 henkilölle

Pikkumökki ja perhehuvilat ovat kooltaan 45–140 m². Suurin huviloistamme, kylpylähuvila Villa Keidas, on kooltaan 420 m² ja sopii siksi hienosti useammankin perheen yhteiseen lomaan. Sähköautojen latausmahdollisuus.

Aittahuoneistot 2-4 hlölle

Kodikkaasti sisustetut aitat sopivat kokonsa vuoksi pariskunnille, pienten perheiden lomanviettotarpeisiin tai vaikkapa ohikulkumatkalle. Kaikissa huoneistoissa on oma suihku- ja wc, televisio ja minikeittiö. Saunavuorojen käyttövuorot sekä soutuvene sisältyvät hintaan. Sähköautojen latausmahdollisuus.

Pro Maaseutu -palkittu perhetila

Kaikki majoituskohteemme ovat MALO laatuluokiteltuja ja meillä on myös Maakuntien Parhaat merkin käyttöoikeus. Vuonna 2021 matkailutilamme sai Maaseutumatkailuyrittäjät ry:n myöntämän Vuoden Kellokas -tunnustuksen. Meillä on myös Sustainable Travel Finland -merkin käyttöoikeus.

Lue lisää…

Upea järviympäristö ulkoiluun 

Tilaa ympäröivissä metsissä voi sienestää, marjastaa ja kuntoilla kesät talvet. Me myös ylläpidämme patikointi- ja hiihtoreittejä sekä vuokraamme erilaista harrastevälineistöä.

Tutustu Lahdelman lisäpalveluihin

10 parasta päiväretkikohdetta

Päiväretkiä voi tehdä läheisille laavualueille, pieniin maaseutukyliin, kahviloihin tai johonkin läheisistä kansallispuistoista, vaikka Repovedelle!  Kokosimme parhaat päiväretket ja retkivinkit päiväretkioppaaksi.

Tavoitat meidät tilalta

Asumme itse päätilalla, joten olemme saatavillanne loman aikana ja annamme mielellämme lisävinkkejä.

Villa Keidas

Lue lisää

Onnimökki

Lue lisää

Ilotupa

Lue lisää

Riemurahi

Lue lisää

Lahdelmayrityksille

Lue lisää

Iso kokoushuvila yön yli Pertunmaalla

Järjestä kokous, virkistyspäivä, pikkujoulut, tykypäivä, eläkkeellelähtöjuhlat tai tiimipäivä tasokkaassa kylpylähuvilassamme Villa Keitaassa tai jommassakummassa isommista mökeistämme, Riemurahissa tai Ilotuvassa.

Hyvä sijainti

Matkailutila Lahdelma sijaitsee upeissa järvimaisemissa Pertunmaalla, alle tunnin ajomatkan päässä Mikkelistä ja vain 2 tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

50 km Mikkelistä
95 km Lahdesta
95 km Kouvolasta
122 km Lappeenrannasta
200 km Helsingistä

Upea sijainti järven rannalla

Sijaintimme aivan rannan tuntumassa upean järviluonnon keskellä antaa mahdollisuuksia monipuoliseen oheisohjelmaan. Virkistäytyminen päätöksenteon lomassa onnistuu vaikkapa läheisillä metsäpoluilla, tiluksia ympäröivässä vesistössä tai laajoilla piha-alueilla.

Laadukkaat mökit yön yli – kokouksiin

Kaikki mökkimme soveltuvat hyvin yön yli -kokousten, tiimipäivien ja pienten yritysjuhlien järjestämiseen.

Villa Keidas on kokoushuviloiden aatelia

Isompia tilaisuuksia, useamman yhtäaikaisen tilan vaativia tiimikokouksia ja edustustarkoituksia varten suosittelemme omarantaisen kylpylähuvilamme Villa Keitaan valintaa.

Villa Keidas

Lue lisää

Onnimökki

Lue lisää

Ilotupa

Lue lisää

Riemurahi

Lue lisää

Lahdelman pienipäiväretkiopas

10 parasta lähiretkikohdetta

10 parasta lähiretkikohdetta Lahdelmassa majoittuville

Poimi tästä talteen lähialueen parhaat päiväretki-ideat, varustemuistilista ja lisätietoa jokamiehenoikeuksista. Lataa sähköinen opasvihkonen puhelimeesi ja lähde tutustumaan lähialueen luontokohteisiin ja nähtävyyksiin!

Kesäharrastukset Lahdelmassa: Lenkkeily, patikointi, uinti, kalastus, marjastus, sienestys ja soutaminen vapaasti Peruvedellä. Kävely-, lenkkeily-, pyöräily-, ja kalastuskartat löydät tämän oppaan lopusta.

Vuokravälineet: polkupyörät, kävelysauvat, perämoottorit (akulla toimiva), perämoottorit + bensa, kalastusvälineet sekä virvelit.

Talviharrastukset Lahdelmassa: Kävely, hiihto, kelkkailu ja onkiminen lähimaastoissa. Luistelumahdollisuus Peruveden luonnonjäällä (jos lunta ei ole liikaa) sekä kuntohiihto isännän tilan ympäristön tekemässä latuverkostossa. Latukartan löydät tämän oppaan lopusta.

Vuokravälineet: sukset ja monot, potkukelkka, pilkki ja reppu sekä jääkaira.

Huom! Kaikki kartat löydät myös sivustolta lahdelma.com/kartat-ja-oppaat

Retkivarusteiden tarkistuslista

Taukoja varten on hyvä ottaa mukaan jotain lämmintä, kuten kevyt taukotakki tai vaikka pipo, jotta kahvitauoilla ei ehdi kylmä yllättää.

Pakkaa päiväreppu sään mukaan:

Istuinalusta
Tulitikut ja sytykkeitä (vedenpitävästi pakattuna)
Puukko
Eväät, juomapullo (vettä)
Matkapuhelin ladattuna (varavirtalähde jos on)
WC-paperi
Ensiaputarvikkeet (laastari, haavapyyhe, joustoside, kyypakkaus
Reittikartta/maastokarttasovellus (puhelimeen ladattuna
112-sovellus (puhelimeen ladattuna)

Vinkit tulille

Yksi parhaista tulentekotavoista laavulla on ristikkomalli, jossa puita laitetaan lomittain päällekkäin. Idea on, että alkupuut ovat riittävän kapeita ja välissä on löyhästi sytykkeitä, jotta puiden väliköissä pääsee tulta ruokkiva ilma kiertämään. Tällainen ”keko” toimii myös tuulisemmalla ilmalla yleensä hyvin.

Huom! Pakkaathan ruoat niin, että roskaa syntyy mahdollisimman vähän ja varaat mukaasi pussin roskille (jotta voit tuoda ne pois).

Jokamiehenoikeudet

Jokamiehenoikeudet muodostavat maamme luonnon virkistyskäytön perus-tan ja pohjautuvat lainsäädäntöömme. Kiitos, että kunnioitat oikeuksiamme toimimalla vastuullisesti.

Jokamiehenoikeudella saa:
Liikkua jalan, hiihtäen, pyöräillen, vesistössä ja jäällä (paitsi piha-maalla tai viljelyksessä olevilla pelloilla/istutuksilla)
Oleskella/telttailla tilapäisesti siellä, missä liikkuminenkin on sallittua (riittävän etäällä asumuksista)
Poimia luonnonmarjoja, sieniä ja rauhoittamattomia kasveja
Onkia ja pilkkiä

Tulenteko:
Tulenteko on sallittu niille varatuissa paikoissa, kuten retkeilyalueiden merkityillä tulipaikoilla
Mikäli metsäpalo- tai ruohikkopalovaroitus on voimassa, saa tulen tehdä ainoastaan hormillisiin keittokatoksiin!

Jokamiehenoikeudella ei saa:
Kulkea pihamailla, istutuksissa tai viljelyssä olevilla pelloilla
Aiheuttaa haittaa tai häiriötä toiselle tai ympäristölle
Häiritä lintujen pesintää tai riistaeläimiä
Kaataa tai vahingoittaa puita
Ottaa sammalta, jäkälää, maa-ainesta tai oksia
Roskata ympäristöä
Ajaa moottoriajoneuvolla maastossa ilman maanomistajan lupaa
Kalastaa ja metsästää ilman asianomaisia lupia
Tehdä avotulta ilman maanomistajan lupaa

Repoveden kansallispuisto

Pikkulappi ja Järvi-Suomi samassa paketissa
70 km / 54 min.

Repovesi on yksi maamme suosituimmista kansallispuistoista upeiden maisemien, korkeuserojen ja sijaintinsa vuoksi. Puistossa voi paitsi patikoida, myös polkujuosta, pyöräillä, uida, meloa ja kiipeillä. Monet yritykset tarjoavat kansallispuistossa erilaisia luontoaktiviteetteja, venetaksipalveluita sekä opastusta. Ensikertalaiset usein kokeilevat noin 5 kilometrin mittaisen Ketunlenkin tai kiipeävät Mustalamminvuoren näkötorniin. Sisäänkäynneistä lähin on Lapinsalmen paikoitusalue osoitteessa Riippusillantie, Kouvola.

Kesäkuukausina kannattaa varautua ruuhkiin, joten jos etsit luonnonrauhaa ja hiljaisuutta, niin suuntaa kansallispuiston pohjoisosiin tai Repovedeltä Mäntyharjuun/Orilammelle johtaville retkeilyreiteille.

Kartat ja kulkuyhteydet: www.luontoon.fi/repovesi

Leivonmäen kansallispuisto

Kuin Keski-Suomi pienoiskoossa
76 km / 1 h 10 min.

Leivonmäen kansallispuiston helppokulkuisilla poluilla ja pitkospuureiteillä viihtyy koko perhe ja jo yhden päivän retkellä näet Keski-Suomen luonnon monet kasvot – järvet, harjut, suot sekä upeat harjualueet. Siksi kansallis-puiston sanotaankin olevan kuin Keski-Suomi pienoiskoossa.

Puiston pohjoisosassa, Syysniemessä, sijaitsevat puiston kuusivaltaisimmat, erämaisimmat metsät, kun taas Selänpohjan ympäristössä Hietajärvenkan-kaalla ja Joutsniemessä humisevat iäkkäät harjumänniköt.

Kartat ja kulkuyhteydet: www.luontoon.fi/leivonmaki

Evon retkeilyalue

Kaikenikäisille sopiva retkeilyalue
120 km / 1 h 40 min.

Evolla voi kävellä helpoilla luontopoluilla tai lähteä ilvesten patikkareiteille Asikkalaan ja Padasjoelle asti. Kansallispuistostatuksen puuttumista ei kannata arkailla, sillä alueella on useita tulentekopaikkoja, keittokatoksia ja laavuja. Evolla voi myös kalastaa istutettua lohta ja erilaisia luonnonkaloja.

Toisin kuin esimerkiksi Repovesi, Evo sopii erinomaisesti myös liikuntaesteisille sekä lastenvaunujen kanssa liikkuville. Kuten muissakin puistoissa, on Evollekin saatavilla monipuolisesti erilaisten yhteistyötahojen palveluita.

Kartat ja kulkuyhteydet: www.luontoon.fi/evo

Rekolan ylämaankarjatila

Pieni luomutila maalaismaisemissa 
2 km / 2 min.

Lahtelan naapurissa ylämaankarjaa kasvattava Rekolan tila on oikea paikka maaseutumatkailijoille! Erinomainen pihviliha sopii monipuoliseen ruoanlaittoon ja grillattavaksi ja pientilallisilla on myös suoramyyntiä paikan päällä.

Skotlannin Ylämailta kotoisin olevan ja alkuperäisrotuihin kuuluvan Highland Cattlen kasvatuspiirteisiin kuuluu vapaa laidunnus omissa laumoissaan ja mahdollisimman stressivapaa ympäristö ilman keinotekoisia lannoitteita tai kasvinsuojeluaineita. Koska eläimet asuvat, liikkuvat ja oleilevat ulkona vuoden ympäri – voi tiluksille piipahtaa ostoksille tai hetkeksi katsomaan elämiä ja oikean pientilan toimintaa. 

Lisätiedot: www.rekolantila.blogspot.com

Miekankosken kahvila ja uittotupa

Sympaattinen päiväretkikohde
11 km / 13 min.

Kahden järven välisellä luonnonkauniilla kannaksella sijaitseva sympaatti-nen pikkukahvila, jossa on myös käsityömyymälä, sepän paja, uittomuseo sekä kanoottien vuokraustoimintaa. Koskikalastajien suosimassa lähikos-kessa esiintyy luontaisina saalislajeina taimenta, kuhaa ja siikaa. Erityska-lastusluvalla voi kalastaa virvelillä tai perholla, mutta ei elävällä syötillä, eikä mato-ongella. Erityiskalastuslupia myydään kosken viereisessä kesäkahvi-lassa.

Miekankoskelta voit myös vuokrata kajakkeja tai kanootteja (sekä kuljetus-palvelua) monenlaisille tutustumisretkille lähivesistöihin. Muutaman tunnin helpon päiväretken saat suuntaamalla läheiselle Vihantasalmelle, jossa on myös ravintolapalveluita, tai historialliseen Naulasaareen.

Kahvilasta saa kotileivonnaisia, itse leivottua leipää, rukiisia karjalanpiirakoi-ta ja jäätelöä. Tänne polkaisee vaikka koko perhe pyörän selässä, mutta ku-ten vanhoilla teillä yleensä, on suojavyöhyke vain noin metrin levyinen.

Aukioloajat ja lisätiedot: www.miekankoskenkahvila.com

Taidekeskus Salmela

Taidetta ja konsertteja upeassa järvimiljöössä
22 km / 20 min.

Mäntyharjun kirkonkylän upeassa järvimiljöössä sijaitseva Taidekeskus Salmela on suosittu taidenäyttelyjen ja konserttien pitopaikka. Monipuolinen ohjelmisto ja vuosittain vaihtuvat teoskokoelmat, laaja näyttelyalue, maisema- ja veistospuisto sekä hyvät ravintola- ja kahvilapalvelut tekevät Salmelasta suositun kesäkohteen, jossa käy vuosittain yli 40 000 kulttuurin ystävää.

Aukioloajat ja ohjelmisto: www.taidekeskussalmela.fi

Pertunmaa

Pieni kyläkeskus ja kaunis kesätori
9 km /9 min

Pienessä kyläkeskuksessa (Kirkonkylällä) on kesäaikaan viehättävä ja eläväinen torialue aivan rannan tuntumassa, jossa voi piipahtaa vaikka lettukahvilla. Muita käyntikohteita ovat Vanha-Rantalan talomuseo sekä erilaiset vaihtuvat taidenäyttelyt Pertunmaan kunnantalolla.

Kaikki tapahtumat: www.pertunmaa.fi

Mäntyharju

Vireässä kylässä on kahviloita ja pikkupuoteja
25 km / 25 min.

Mäntyharjulla on useita ympärivuotisia kahviloita ja pieniä putiikkeja sekä useampikin kierrätyskeskus ja kirpputori, joihin kannattaa piipahtaa etsimään löytöjä. Kyläkeskuksessa on myös metsäleikkipuisto, hyvät liikuntapalvelut, maastopyörä- ja patikointireittejä, useampikin museo sekä Taidekeskus Salmela. Kesäaikana kannattaa torin lisäksi tutustua Kurkilahden alueeseen, jossa on useita kahvila- ja ravintolapalveluita, kanootinvuokrauspiste sekä yrityskeskittymä vanhalla Kenkätehtaalla, Askeleella.

Tapahtumat ja käyntikohteet: www.mantyharju.fi

Mikkeli

Lähimmässä kaupunkikeskuksessa on paljon nähtävää
50 km / 50 min.

Mikkeli on yli 50 000 asukkaallaan seutukunnan lähin kaupunkikeskusta, jossa on hyvä päivittäistavarakaupojen palvelutarjonta, sekä useita käymi-sen arvoisia nähtävyyksiä, kahviloita ja pikkuputiikkeja. Kaupungin keskellä sijaitseva tori on eläväinen kohtauspaikka, jossa on perinteisesti järjestetty myös erilaisia tapahtumia, kuten ruokamarkkinoita. Paikallisten suosimaa Eepin grilliä ja kuplavohveleita kannattaa ainakin käydä kokeilemassa. Au-ton voi jättää toriparkkiin, josta on lyhyt kävelymatka Mikkelin satamaan, josta voi varata sisävesiristeilyn Suomen suurimmalle järvelle, Saimaalle.

Keskustan tuntumassa sijaitsevat myös ihastuttavat Kenkävero sekä Tertin kartano, jotka soveltuvat molemmat päiväretkikohteiksi sellaisinaan, mutta ehdit halutessasi päivän aikana hyvin niihin molempiinkin. Kenkäveron lä-histöllä on myös pienen kävelymatkan päässä hyppytornillinen Kaihun uima-ranta, joka on hellepäivinä varsinkin nuorison suosiossa.

Vanhana päämajakaupunkina Mikkelissä on myös useita museoita, joista iso osa liittyy tavalla tai toisella sotahistoriaan sekä edesmenneeseen armeijan ylipäällikköön, Marsalkka Mannerheimiin. Sodan ja rauhan keskus Muisti on museoista uusin ja siihen suosittelemme tutustumaan, vaikka sotahistoria ei muuten kiinnostaisikaan.

Lapsiperheille kokeilemisen arvoisia ovat Mikke kaupunkijuna, Vesipuisto Visulahti, Saimaa Stadiumin SuperCorner sekä aktiviteetteja ja extreme-elämyksiä tarjoava Xon-puisto. Keskustan tuntumassa sijaitsevat uimarannat löytyvät parhaiten kaupungin sivuilta googlettamalla.

Luontokohteista tunnetuimmat ovat Neitvuori sekä Astuvansalmen kallio-maalaukset, jotka sijaitsevat Mikkeliin liitetyssä Ristiinassa.

Kesäteatterit

Lahdelman lähistöllä on kaksi kesäteatteria, joista lähimpään, eli Koirakiven kesäteatteriin, on matkaa vain 13 kilometriä. Toinen kesäteattereista, Mänty-harjun kesäteatteri, sijaitsee Iso-Pappilan museoalueella Mäntyharjun Kir-konkylässä jonne on matkaa 25 kilometriä. Molemmat kesäteatterit ovat ka-tettuja ja niissä on näytösten aikaan kahvilapalveluita.

Ohjelmisto:
www.koirakivi.net/kesateatteri
www.mantyharjunkesateatteri.net

Fillarit, kanootit, kalaoppaat jamuut palvelut

Lisäpalvelut

Luontolomalle ja rentoutumiseen

Sijaintimme luontoympäristössä järven rannalla sekä kumppaniyritysverkostomme mahdollistavat tasokkaat palvelut ympäri vuoden. Meiltä myös vuokraat erilaista harrastevälineistöä, jotta voi nauttia upeasta maaseutuympäristöstä ja järviluonnon iloista kesät talvet.

Kesäharrastukset

Lenkkeily, patikointi, uinti, kalastus, marjastus, sienestys, soutaminen vapaasti Peruvedellä. Kävely-, lenkkeily-, pyöräily-, ja kalastuskartat löydät Info-sivulta.

Talviharrastukset

Kävely, hiihto, kelkkailu ja onkiminen onnistuvat lähimaastossa. Luistelumahdollisuus on Peruvedellä luonnonjäällä, jos lunta ei ole liikaa. Isännän tilan ympäristöön tekemästä latuverkostosta löytyy latukartta Info-sivulta.

Vuokravälineet

Meitä voit vuokrata kävelysauvat perämoottorit ja kalastusvälineitä sekä
sukset monoineen, potkukelkat ja pilkkitarpeet.

Siirrettävä kylpysaavi

Tilaa siirrettävä, valmiiksi lämmitetty kylpysaavi oman mökin tai huvilan pihaan alk. 150 €/vrk. Tilavaan saaviin mahtuu kerrallaan 8 kylpijää.

Kumppaniyritystemme kautta voit tutustua upeisiin kalavesiin vähän kauempanakin tai lähteä vaikkapa Miekankoskelta päiväretkelle intiaanikanootilla tai kajakilla.

Saimaa Fishing Travels 

Saimaan alueen nykyaikaisin tasokkain kalastuskalusto sekä kokeneet ja ammattitaitoiset kalaopaspalvelut.
http://fishingfinlandia.fi/

Uistelumatkat Puulalla

Lohenuisteluun ja maisemaristeilyihin Puulan vesillä erikoistunut yritys, jolta voi tilata päivän kalastusmatkoja. Saaliskaloina järvilohi, järvitaimen, nieriä, kuha, hauki, ahven.
http://uistelumatkat.com/

Miekankosken kanoottivuokraus

Miekankosken kahvilalta voit vuokrata retkikajakkeja tai avokanootin joko lähivesille kahvilan ympäristössä tai mökille toimitettuna.
http://www.miekankoskenkahvila.com/

Rentouttava joulunaika maaseudun rauhassa

Vietä rauhallinen ja rentouttava mökkijoulu maaseudun rauhassa, luonnonkauniissa järvi- ja metsämaisemassa. Täällä mieli lepää, keho rentoutuu ja yhdessäoloon jää aikaa.

Hiihtoa, lumikenkäilyä ja luistelua luonnonjäällä

Teemme joka vuosi omat hiihtoladut lähimaastoihin ja sään salliessa myös luonnonjääkentän luisteluun lähijärvelle Peruveden jäälle. Jokaiseen mökkiin on myös mahdollista tehdä oma avanto.

Lumettoman talven iloja

Maaseutumatkailutilamme sijainti upean järviluonnon keskellä on kaunis vähälumisinakin talvina, jolloin lähimetsissä voi tehdä päiväretkiä jalan tai lumikengillä. Joinakin talvina onnistuu pyöräilykin ympäri vuoden ja marras-joulukuun pikkupakkasilla maastopyöräilykin on usein kivaa. Lumikenkäily läheisissä harjumaastoissa tai Repoveden kansallispuistossa on sekin elämys!

Takkatulen lämmössä

Viihtyisästi sisustetut mökkimme sopivat paitsi perheille – myös pariskuntien lomanviettoon. Olkoon ulkona sysimustaa tai valkoisen lumipeitteen kaunistama järvenselkä, on irtiotto arjen kiireistä taattu.  Nappaa villasukat mukaan, kääriydy vilttiin ja nauti takkatulen lämmöstä. Jo muutamankin päivän irtiotto auttaa elpymään ja jaksamaan arjen kiireitä.

Joulu maalla Lahdelman tyyliin

Kaikkiin joulunajan varauksiin kuuluvat ilman eri maksua omasta kuusimetsästämme kaadetut joulukuuset, kuusenkoristeet ja jalka.

Villa KeitaanSaunat

Lue lisää

Villa Keitaassa on saunoja joka makuun

Yksityisessä kylpylähuvilassamme on 4 erilaista saunaa, 2 poreallasta, yksityinen hiekkapohjainen uimaranta-alue, laaja piha-alue ja laituri.

Syvärentoudu saunomalla

Keitaalla pääset kokeilemaan aitoa puusaunaa, savusaunaa, sähkökiukaalla varustettua saunaa sekä nykyaikaista infrapuna-saunaa. Saunan ohella voit virkistäytyä ulkoporealtaassa, kylmäputouksessa tai höyrysuihkukaapissa. Huvilalla on myös moderni rantasauna josta pääset kesäisin pulahtamaan Peruveden puhtaille aalloille ja avantoon talvella.

Kylpylätilojen yhteydessä ovat erilliset pukuhuoneet naisille ja miehille. Saunojia varten on oma istuinalusta ja kylpylätiloissa on vieraillemme tarjolla kevyitä Crocs-jalkineita. Kaikki majoittujamme saavat omat kylpypyyhkeet ja kylpytakit vierailuaan varten. Viihtyisässä takkahuoneessa on myös baaritiski.  

Rantasauna järvinäkymin

5 saunojaa

Upeat puulämmitteiset pehmoiset löylyt ja uinti puhtaassa järvivedessä ovat monen mielestä rentoutumista parhaimmillaan. Talviaikaan teemme asiakkaillemme avannon, jossa on helppo nauttia kylmähoidosta.

Pukeutumis- ja oleskelutilan lisäksi saunan yhteydessä sijaitsevat suihku- ja wc-tilat. Varatkaa hiukopalaa jääkaappiin ja vetäytykää saunomaan pitkän kaavan mukaan!

Perinteinen savusauna

10 saunojaa

Savusaunaa arvostetaan suomessa paitsi saunomisen perinteisenä muotona, myös kiukaan suuren kertalämmitteisen kivimäärän aikaansaamien pehmeiden löylyjen ja ominaistuoksun vuoksi. Rannan tuntumassa sijaitsevasta savusaunastakin on helppo kipaista järveen vilvoittelemaan.

Savusaunan valmistelemme vieraitamme varten itse, koska kertalämmitteistä kiuasta ja piiputonta saunaa pitää osata lämmittää oikein. Erillisveloitus.

Kylpylän edustussauna

9 saunojaa

Huvilan ensimmäisen kerroksen Spa-alueella on tilava edustussauna puu- ja sähkölämmitteisellä kiukaalla. Kylpylän yhteydessä on pukuhuoneet naisille ja miehille sekä takkahuoneisto baaritiskillä ja jääkaapilla.

Kylpylän infrapunasauna

4 saunojaa

Japanista kotoisin olevan infrapunasaunan terveysvaikutukset perustuvat siihen, että solujen lämpötilan noustessa kehomme alkaa tuhota turhia bakteereja sekä viruksia, joka puolestaan parantaa aineenvaihduntaa, vastustuskykyä sekä elimistömme puhdistumista.

Porealtaat

4-7 henkilöä

Sisä- ja ulkotiloissa sijaitsevissa porealtaissa on ihana vilvoitella ja rentoutua saunomisen ohella. Lukuisat poresuuttimet ja ulkoporealtaan järvinäkymät hellivät sekä kehoa että mieltä. Katetussa porealtaassa nautit luontomaisemista vaikka vesisateessa.

Höyrykaappi

2 henkilöä

Höyrykaapin terveysvaikutukset perustuvat nimenomaan vesihöyryn muodostumiseen, joka on paitsi rentouttavaa ja miellyttävää, myös hyväksi hengityselinten terveydelle.

Kylmäputous

1 henkilö

Kylmäputouksen rentouttava vaikutus perustuu kylmän veden aikaansaamiin terveysvaikutuksiin ja sitä voidaan käyttää myös saunomisen yhteydessä avuksi lihaskipujen hoitoon, palautumisen edistämiseen sekä yleiseen olotilan parantamiseen.

Tutustu myös