|
Perhehistoria.
Lahdelman perhe on ottamassa teitä
vastaan tilalla
Pertti Lahdelma, isäntä ja tilojen-
sekä eläinten hoitaja jo vuodesta 1984.
Rakentanut kaikki lomakiinteistöt osan
jopa oman metsän puutavarasta. On myös
matkailutoiminnassa mukana.
Ritva Lahdelma, emäntä isännän rinnalla
vuodesta 1985. Suunnittelee vieraille
yksilölliset tilaisuudet . Kähertäjänä
toiminut yli 30v tosin nyt enää
harrastus pohjalla.
Tatu Lahdelma, seniori
Turo Lahdelma, juniori
Tilamme historiaa
1600-l jo alkuperäinen Mustaniemen tila
muodosti oman jakokunnan.
Se omisti maat ja kalavedet jotka oli
maastoon merkitty. Rajojen ylitykset
eivät olleet hyväksyttävää. Suomessa
elettiin levottomia aikoja.
1721 30. elokuuta Uudessakaupungissa
allekirjoitettu sopimus antoi kauan
odotetun rauhan ja varsinkin
Pertunmaalla se merkitsi epävarmuuden
loppumista. Venäjän raja oli vain
muutaman kilometrin päässä tilalta
itään. Mustaniemen tila sai 8
vapaavuotta veroista.
1735 Mustaniemi ja Ahvenniemi olivat
Pertunmaan sotilasruoduntaloja. Talojen
sotamies kuului Hämeenlinnan läänin
jalkaväkirykmenttiin, Sysmän
komppaniaan.
1750-l Tuomas Tuomaanpoika Mustonen
yritti ajaa veljensä Erkin tilalta pois
renkinä ja lunastaa koko tilan
itselleen.
1760-l asia käsiteltiin valtiopäivillä,
Tuomaalle tuli sakkoja ja Erkille tuli
puolet Mustaniemen tilaa, nykyiseltä
nimeltä Jussila. Takamailla toimi vielä
neljä torppaa.
1896 vuodesta lähtien tila on ollut saman
suvun hallussa, nyt neljännessä
polvessa. Tilasta on jaettu sisarien
kesken 1950-l naapuritila Niemelä.
1980- tilalla alkoi
maaseutumatkailutoiminta, lähes
vuosittain on jotain uutta toimintaa
kehitetty ja tasoa samalla pyritty
pitämään yllä.
2008
otimme suuren harppauksen tulevaisuutta
silmälläpitäen, yhdessä poikien kanssa
perustimme Lahdelman Lomat Oy:n.
|